Salon Vappu 2017

03.05.2017 17:49

Avauspuheeni vappujuhlassa Salon torilla 2017

Arvoisa juhlaväki, hyvät naiset ja herrat, toverit!
 
Tervetuloa jälleen kerran Tänne Salon torille juhlimaan Vappua! Onneksi sääkin näkyy
olevan meidän puolella..
Viime vuoden vappuna elimme eduskuntavaalien jälkeistä aikaa ja tänä vappuna olemme
juuri ohittaneet kuntavaalit. Mitä kaikkea tähän elettyyn vuoden jaksoon on sisältynyt, sen
me kaikki tiedämme – en ryhdy niitä kertaamaan, kaikki olemme hallituksen tekemät
muutokset ja leikkaukset saaneet kokea omassa jokapäiväisessä elämässämme.
Hallituksen elinkaari on edennyt puoliväliriiheen, josta varmaan odotettiin paljon enemmän
kuin mitä sieltä nyt on tullut. Odotettiin, että osaamiseen kuitenkin panostetaan,
perhevapaat uudistetaan ja että kannustinloukkuja puretaan. Ainakin vasemmistolaisesta
näkökulmasta kehysriihen tulokset olivat pettymys: pienet paikkaukset isoihin jo tehtyihin
leikkauksiin eivät muuta tämän hallituksen eriarvoistavan politiikan suuntaa.
Esim. ammatilliseen koulutukseen annettiin nyt 15 miljoonaa – jo aikaisemmin siitä on
leikattu 190 miljoonaa.
 
Opintotukeen suunnattiin 10 miljoonan määrärahalisäys, kun siitä jo aikaisemmin leikattiin
112 miljoonaa. Pitääkö tällaisia pikkurahoja varten olla oikein oma riihi, sillä oikeasti ne
ovat pisara meressä, kun verrataan näihin todellisiin leikkausten loppusummiin.
Perheellisten opiskelijoiden taloudellinen asema on esim. tämän huoltajakorotuksenkin
jälkeen heikompi kuin mitä se oli Sipilän hallituksen aloittaessa.
Sen lisäksi isot uudistukset työllisyyden parantamiseksi ja perhevapaiden uudistamiseksi
jäivät kokonaan tekemättä.
 
Varhaiskasvatusmaksujen pienentäminen on riihen ainoa positiivinen uutinen.
Maksujen alentamisella on oikeasti ja aidosti merkitystä sekä perheiden talouteen että
byrokratialoukkujen karsimiselle. Tämän lisäksi olisi kuitenkin ehdottomasti pitänyt
käynnistää työ perhevapaiden uudistamiseksi tavalla, joka lisää perheiden
valinnanvapautta, helpottaa lapsiperheiden arkea ja myöskin tukee erityisesti naisten
työllistymistä ja työssäkäyntiä.
 
Kuntavaaleissa sote-uudistus oli äänestäjien keskustelun aiheena, mutta kärkiteemaksi ei
noussut esim. vanhustenhoidon ongelmat. Tästä asiasta olisi pitänyt keskustella enemmän
myös Salon kohdallla. Näistäkin palveluista vastuu siirtyy maakuntaan, mutta menee
kuitenkin vielä monta vuotta ennen kuin on selvää, ketkä maakunnissa päättävät
vanhusten asioista ja miten. Vanhuksilla ei ole aikaa odottaa.
Salossa ikäihmisten määrä tulee jo muutaman vuoden aikana nousemaan melko rajusti ja
nyt me tarvitsemme edunvalvojia tekemään heidän puolestaan työtä, että palvelut ovat
mahdollisimman hyvässä kunnossa ja ajoissa. Miten pienellä eläkkeellä oleva vanhus
pystyy olemaan palvelutalossa, kun rahat eivät riitä – laitoshoitoa on ajettu jo vuosia alas,
mutta kotihoidon resursseja ei ole lisätty riittävästi. Vanhusten hoidon kipupisteet ovatkin
nyt kotihoidossa. Kehitys kulkee väärään suuntaan. Hyvin toteutettuna kotihoito voi olla
toimiva vaihtoehto monille vanhuksille. Se vaatii kuitenkin riittävää henkilöstöä, hyvää
johtamista ja töiden organisointia sekä jatkuvaan kehittämistä. Ammattiliitto Superin
jäsenilleen tekemän kyselyn mukaan kotihoito on kriisissä: hoitajat uupuvat ja moni
harkitsee alan vaihtoa.
 
Salossa on tehty paljon sen eteen, että työttömyys saataisiin vähenemään ja että
elinkeinoelämä elpyisi. Toivottavaa on, että rahalliset satsaukset todella tuovat uusia
työpaikkoja, eikä vain yritykset siirry paikasta toiseen.
Kaikesta huolimatta, vietetään tämä työväen ja ylioppilaiden juhlapäivä tänään ylpeästi ja
nautinnollisesti – meitä jokaista tarvitaan – tarvitaan tervettä järkeä ja inhimillisyys
toteutuu, jos se on kaiken toiminnan lähtökohta.
 
Toivotan itseni ja järjestelytoimikunnan puolesta -
 
Hyvää Vappua Salo!