Aluevaalit ja lautakunnat

26.02.2022 15:45

Tervehdys taas teille,

palaan vielä aluevaaleihin ja siihen, miten asiat ovat vaalien jälkeen edenneet.

Puolueet ovat käyneet neuvottelut jaettavista paikoista alueen halltukseen, konsernijaostoon ja lautakuntiin. Paikat on tietysti jaettu suhteellisen vaalitavan mukaan. Toisille puolueille on käynyt hyvin ja toisille ei niin hyvin. Puolueiden sisälläkin on menijöitä em. paikkoihin paljon porukkaa ja kun paikkoja on se määrä mikä on, varmaankaan kaikki eivät ole saavuttaneet ihan sitä kaikkea, mitä ovat havitelleet.

Vasemmistoliiton osalta voin sanoa, että paikat on täytetty alueellisesti erittäin oikeudenmukaisesti ja kattavasti. Prosessin aikana ei ole ollut suuria ristiriitoja, ei ainakaan julkisesti. Toivonkin, että jatkossakin maakunnan eri nurkat voivat jatkaa hedelmällistä ja oikeudenmukaista asioiden hoitoa, niin kuin kuuluukin.

Itse olen oikein tyytyväinen esitykseen, että olisin varsinainen jäsen ikääntyvien ihmisten lautakunnassa, joka toivottavasti vahvistetaan maaliskuun ensimmäisessä kokouksessa.

Työtä tulee olemaan paljon. Hallinnon järjestäminen ei ole varmaankaan helppoa, ehkä ei siitäkään syystä, että monille luottamushenkilönä toiminen on uutta ja ei ole oikein tietoa, miten kaikki järjestetään ja miten systeemi toimii.

Mutta loppu hyvin - luotan siihen, että kaikki tekevät parhaansa.